Suulla ja jalalla maalaavat taiteilijat

Sisko Sergejeff

Kuva Sisko Sergejeffistä

Suulla ja jalalla maalaavat taiteilijat yhdistyksen stipendiaatti 1.3.2017 alkaen

Syntynyt 1960
Työskentelytapa: Suulla- ja jalalla työskentelevä
Aiheet: Maisemat, eläimet, kukat, asetelmat

Sisko Sergejeff syntyi 20.11.1960 Iissä. Hänellä on synnynnäinen monioireinen nivelten jäykistymäsairaus (AMC), jonka vuoksi hänen useat jäsenensä ovat jäykistyneet.

Sairaudestaan huolimatta Sisko on jo varhaisesta lapsuudestaan lähtien ollut kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta. Pikkutyttönä hänellä oli tapana ottaa kynä varpaisiin, nostaa jalat seinälle ja ryhtyä piirtämään seinään. Äiti ja isä saivatkin sitten tapetoida tuota seinää uudelleen ja uudelleen. Siskon mielestä ne olivat pikkulapsen töherryksiä mutta se oli kuitenkin kaiken alku.

Aloitettuaan koulunkäynnin, Sisko sai ostetuksi itselleen aivan oman ruutuvihkon, johon hän sitten alkoi kynä varpaiden välissä hahmotella kaikenlaisia kuvioita. Teini-iässä Sisko kuunteli nuorten tapaan jatkuvasti musiikkia ja kuunnellessaan luonnosteli kuvia yhtyeiden pojista. Koulussa hän tutustui vahaliituihin mutta koki ne vaikeaksi käyttää, sitä vastoin vesivärit tuntuivat omilta. Lukion jälkeen Sisko opiskeli öljyvärimaalausta kirjekurssin avulla ja teki tasan yhden taulun. Tämän jälkeen taideharrastus saikin jäädä vuosiksi unholaan.

Vuonna 2012 Sisko innostui uudelleen maalaamisesta kun Oulun Kynnys ry:ssä järjestettiin viikon mittainen taideleiri. Hän osallistui leirille kahtena vuotena opiskellen stucco lustro -tekniikkaa. Myöhemmin työskennellessään Oulun Kynnys ry:ssä Sisko järjesti myös itse akvarellikurssin sekä veti maalauskerhoa. Öljyvärimaalausta ja kerrosmaalaustekniikkaa hän on opiskelut Iin opistossa ja aikoo opiskella edelleen myös akvarellimaalausta. Sisko työskentelee sekä jalkaansa että suutaan apuna käyttäen; piirtämisen ja tietokoneen hän hallitsee jalallaan mutta maalaa sivellin suussa.

Sisko on valmistunut Merikosken kauppaopistosta yo-merkonomiksi ja työskentelee omassa yrityksessä Iissä.


Siskon maalauksia

Suurenna kuvaa klikkaamalla, kuvien selaaminen toimii myös näppäimistön pikkunuolilla.

Kuva maalauksesta: Pöllö Kuva maalauksesta: Ilves Kuva maalauksesta: Kaksi kissaa